Tammikuu 1998:
Vuosi vaihtuu pikkupakkasessa, sen jälkeen talvimyrsky murjoo Eurooppaa.
Paavo Lipposen (sd.) hallitus saa täyteen tuhat päivää, Lipponen ja Päivi Hertzberg menevät naimisiin.
Työvoimapalveluihin tehdään jättiuudistus. Työttömiä ryhdytään aktivoimaan muun muassa lisäkoulutuksilla ja haastatteluilla.
Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue voittaa MM-kultaa Niklas Hagmanin jatkoaikamaalilla.
Tuttu juttu -ohjelmaa katsoo 1,1 miljoonaa suomalaista. Suomen virallisen listan kärjessä on elektronista musiikkia esittävä ranskalainen Era, Jukka Kuoppamäen Aika Näyttää -levy myy kultaa.
Järvenpään Casinolla karaokeisäntänä työskentelevä Matti Nykänen eroaa Sari Paanalasta. Linda Lampeniuksen Playboy-kuvista kohistaan, vaikka niitä ei ole edes julkaistu.
Kahvipaketti maksaa 20 markkaa (4,50 euroa), bensalitra vitosen, viikon Kreikan loma ja Nokian ”käsipuhelin” 1 500 markkaa kumpikin.
Ja ensimmäinen Sunnuntaisuomalainen julkaistaan.
Väli-Suomen lehtien yhteistyötä alettiin valmistella kesällä 1996, ja uudistus toteutui tammikuun 25. päivänä, kun Ilkka, Karjalainen, Keskisuomalainen, Pohjalainen ja Savon Sanomat julkaisivat yhteisen sunnuntaisivuston.
– Se oli valtava riski ja iso mullistus, Sunnuntaisuomalaisen ensimmäinen tuottaja Pekka Mervola muistelee.
– Suomalaiset sanomalehdet julkaisivat ensimmäistä kertaa täsmälleen samanlaisia sivuja. Emme voineet tietää, kuinka lukijat ottaisivat sen vastaan.
Uudistus oli sisällöllisesti ja visuaalisesti raju. Sunnuntaisuomalainen syntyi Mervolan mukaan aikana, jolloin sunnuntaisivujen tekeminen oli kaavoihin kangistunutta. Ulkoasut olivat epäyhtenäisiä, jutut usein pitkiä asiantuntijahaastatteluja.
– Me räjäytimme rakenteen. Teimme lyhyempiä juttuja, käytimme vakioituja juttupaikkoja, rakensimme yhteisen brändin ja graafisen ilmeen, Mervola kertaa.
Tärkeässä roolissa olivat myös kovat uutiset, joita muut mediat siteerasivat. Ne vahvistivat brändiä ja lisäsivät näkyvyyttä. Toimittajat valittiin yhteistuotantoon kuuluvista lehdistä. Mervola piti huolen, että mukana oli ihmisiä, jotka ”osaavat tehdä uutisia”.
– Saimme aluksi ristiriitaista palautetta, mutta lukijatutkimuksissa Sunnuntaisuomalainen sai aina hyviä tuloksia. Se toi uskoa tekemiseen.
Aihevalinnoiltaan Sunnuntaisuomalainen oli rosoisempi ja monipuolisempi kuin lehdissä oli totuttu. Tekemisen asenne oli, että sivuston pitää vaikuttaa lukijaan kuin ”olisi lyöty moukarilla otsaan”.
Oli nokkeliin huomioihin ja hauskuuteen pyrkiviä lyhyitä vakiopalstoja. Viimeiselle sivulle tehtiin aina ihmissuhdejuttu: ensimmäisessä lehdessä haukuttiin yli 30-vuotiaat miehet.
– Sellaisia ei ollut sanomalehdissä aiemmin julkaistu, mutta naistenlehtien suosiosta tiesimme, että ihmiset ovat kiinnostuneita ihmissuhdejutuista, Mervola sanoo.
– Emme hakeneet yhdelle jutulle isointa mahdollista lukijamäärää, vaan teimme juttuja erilaisille yleisöille.
Kuvaavaa on sekin, että Sunnuntaisuomalaisen ensimmäinen pääjuttu kertoi elämänsä 70:nnen rattijuoppoustuomion saaneesta tuusniemeläisestä Mauri Räsäsestä. Hänet oli tuomittu lisäksi kymmenistä muista rikoksista. Vankilassa 48-vuotias Räsänen oli ollut yli 20 vuotta. Haastatteluhetkellä Kuopion lääninvankilassa Räsänen aikoi parantaa tapansa mutta ei suunnitellut luopuvansa ”viikonloppupullosta tai saunakaljasta”.
Jutun kirjoittanut toimittaja Pertti Ruohonen muistaa keikan yhtenä uransa ikimuistoisimmista. Ruohonen vieraili myös Tuusniemellä Räsäsen kotimökissä, jossa säikähtynyt vaimo ehti luulla toimittajaa Räsäsen vihamiehiksi.
– Mökki oli järven rannalla, ja järven nimi oli tietysti Juojärvi, Ruohonen kertoo.
Räsäsestä syntyi monipuolinen lehtijuttu, joka on kestänyt hyvin aikaa. On kysytty poliiseilta ja ministereiltä, mitä sarjarikollisille voitaisiin tehdä. On tarkasteltu rikoskierteessä olevan ihmisen vaikutusta lähipiiriinsä ja kyläyhteisöön – yksi kyläläinen toivoi, että Räsänen poljettaisiin suohon.
Teksti on yhdistelmä hirtehistä huumoria ja surullisia ihmiskohtaloita.
Juttu ei syntynyt helposti. Ruohonen muistaa, että Räsänen keksi pyytää haastattelusta korvausta ja hänelle päätettiin maksaa ”joitakin satasia”. Suomalaiset sanomalehdet eivät tavallisesti maksa koskaan haastateltavilleen.
– Ehkä aihevalinta ei ollut paras mahdollinen. Kyllähän tuosta jää lukijalle vähän synkkä olo, Keskisuomalaisen päätoimittajana nykyisin toimiva Mervola sanoo.
20 vuoden historiansa aikana Sunnuntaisuomalainen on voittanut lukuisia palkintoja: Sanomalehtien liiton Paras juttu -kilpailun, kaksi Tutkivan journalismin yhdistyksen myöntämää Lumilapiota ja yli 70 ulkoasupalkintoa. Ulkoasusta on vastannut 20 vuoden ajan graafikko Anniina Louhivuori.
Sivustoa on ollut tekemässä seitsemän tuottajaa, kymmeniä toimittajia ja kuvaajia. Vuonna 2010 mukaan yhteistyöhön tuli Etelä-Suomen Sanomat. Pohjanmaan lehdet Ilkka ja Pohjalainen jäivät yhteistyöstä pois vuonna 2014, kun ne liittyivät Lännen Mediaan.
Sivuston tyyliä ja linjauksia on muutettu moneen kertaan, viime vuosina esimerkiksi jutut ovat muuttuneet jälleen pidemmiksi.
– Se on oikea kehitys. Kun mediasisällöt pirstoutuvat, pitää sanomalehden pystyä tarjoamaan superpitkiä juttuja, Mervola sanoo.
Toisaalta jotain Sunnuntaisuomalaisen tekemisessä on säilynytkin. Sivuston nykyisen tuottajan Ville Grahnin tällä viikolla kirjoittamat sisältölinjaukset kuvaavat hyvin myös 20 vuoden takaisia juttuja:
– Jutut voivat olla myös outoja. Tärkeintä on, ettei Sunnuntaisuomalainen ole lukijalleen yhdentekevä.
Teksti: Heikki Kärki
