Maakunta- ja kaupunkilehdet perustivat uuden teematoimituksen – Teemasuomalaisen jutut tavoittavat noin 1,9 miljoonaa lukijaa

Teemasuomalaisen toimituksessa työskentelevät Emmi Tuomisto (vas.), Eija Marja-aho, Laura Määttänen, Eveliina Salomaa ja Tuomas Massinen.

Suomalainen journalismi saa merkittävän uuden toimijan parinkymmenen sanoma- ja kaupunkilehden perustamasta teematoimituksesta. Teemasuomalainen tuottaa sisältöjä muun muassa Etelä-Suomen Sanomiin, Helsingin Uutisiin, Karjalaiseen, Keskisuomalaiseen, Länsi-Savoon, Länsiväylään, Savon Sanomiin ja Vantaan Sanomiin.

Teemasuomalainen aloittaa toimintansa 21. tammikuuta 2019. Toimituksessa työskentelee viisi ihmistä. Teemasuomalaisen sisältöjä julkaisevat lehdet tavoittavat yhteensä noin 1,9 miljoonaa lukijaa. Toimituksen sisältöjä julkaisevilla lehdillä on jo aiemmin ollut keskinäiseen juttuvaihtoon perustuvaa yhteistyötä teemasisällöissä.

Toimitus tuottaa sisältöjä sekä verkkoon että painettuihin sanoma- ja kaupunkilehtiin. Aihepiireinä ovat hyvinvointi, kuluttaja- ja talousasiat, matkailu, ruoka ja tiede.

Teemasuomalaisen toimittajia työskentelee Joensuussa, Jyväskylässä, Lahdessa ja Vantaalla. Toimitusta johtaa tuottaja Laura Määttänen, joka siirtyi Teemasuomalaiseen sanomalehti Karjalaisesta.

Teemasuomalainen on osa Mediatalo Keskisuomalaisen tytäryhtiötä Väli-Suomen Media Oy:tä. Sanomalehti Karjalainen on yhtiön vähemmistöomistaja. Teemasuomalainen tekee sisältöjä yhteistyössä Kaakon Viestinnän lehtien, kuten Etelä-Saimaan, Itä-Savon ja Länsi-Savon kanssa. Yhteisen teematoimituksen perustaminen ei vaikuta yhtiöiden omistuksiin.

Väli-Suomen Media Oy:ssä on jo aiemmin toiminut valtakunnallinen uutistoimitus Uutissuomalainen ja sunnuntaitoimitus Sunnuntaisuomalainen. Uutissuomalainen perustettiin vuonna 2017 ja Sunnuntaisuomalainen 1998.

Nimityksiä Teemasuomalaisessa, Sunnuntaisuomalaisessa ja Uutissuomalaisessa

Väli-Suomen Media Oy:n Teemasuomalainen-toimituksen tuottajana on aloittanut filosofian maisteri Laura Määttänen. Määttänen on aiemmin työskennellyt sanomalehti Karjalaisen teematuottajana, Sunnuntaisuomalaisen toimittajana sekä muun muassa ajankohtaistoimituksen esimiehenä, toimitussihteerinä ja uutistoimittajana Karjalaisessa.

Laura Määttänen

Teemasuomalaisen visualistina on aloittanut filosofian maisteri, muotoilija (yamk) Eveliina Salomaa. Salomaa työskenteli aiemmin graafikkona sanomalehti Karjalaisessa.

Eveliina Salomaa

Teemasuomalaisen toimittajina ovat aloittaneet valtiotieteiden maisteri Eija Marja-aho, yhteiskuntatieteiden maisteri, Bachelor of Arts Tuomas Massinen ja filosofian maisteri Emmi Tuomisto. Marja-aho työskenteli aiemmin sanomalehti Keskisuomalaisen teema- ja liitetuottajana, Massinen toimittajana ja verkkotoimittajana Etelä-Suomen Media Oy:ssä ja Tuomisto toimittajana Etelä-Suomen Sanomissa.

Eija Marja-aho
Tuomas Massinen
Emmi Tuomisto

Sunnuntaisuomalaisen toimittajana on aloittanut filosofian tohtori Terhi Nevalainen. Aiemmin hän työskenteli erikoistoimittajana sanomalehti Karjalaisessa.

Terhi Nevalainen

Uutissuomalaisen toimittajana on aloittanut filosofian maisteri Sanna Inkinen. Aiemmin hän työskenteli teematuottajana Savon Sanomissa.

Sanna Inkinen

Teemasuomalainen on uusi toimitus, joka tuottaa teemasisältöjä Mediatalo Keskisuomalaisen, Pohjois-Karjalan Kirjapainon ja Kaakon Viestinnän sanoma- ja kaupunkilehtiin. Toimitus aloittaa tuotantonsa 21.1.2019. Teemasuomalaisen sisältöjä julkaistaan noin 20 lehdessä, jotka tavoittavat yhteensä noin 1,9 miljoonaa lukijaa.

Sunnuntaisuomalainen on Etelä-Suomen Sanomien, Karjalaisen, Keskisuomalaisen ja Savon Sanomien yhteinen viikonvaihdetoimitus. Lehdet tavoittavat yhteensä yli 700 000 lukijaa. Sunnuntaisuomalainen on perustettu vuonna 1998.

Uutissuomalainen on 15 sanoma- ja kaupunkilehden yhteinen uutistoimitus. Lehdet tavoittavat yhteensä noin 1,5 miljoonaa lukijaa. Uutissuomalainen on perustettu vuonna 2017.

Toimitukset ovat osa Väli-Suomen Media Oy:tä, joka on Mediatalo Keskisuomalaisen tytäryhtiö.